torstai 22. tammikuuta 2015

Hyvästit

Noin viikkoa ennen muuttoa, ystäväni järjesti pikkujoulut ja kaikki läheisimmät ystäväni olivat paikalla. Vietimme mukavan illan ystäväni luona, ja myöhemmin illalla pyörähdimme Helsingin yöelämässäkin. Se oli viimeinen kerta, kun näin heidät ennen muuttoa. Kaikki lähtivät eri aikoihin kotiin, joten hyvästelyt tuntuivat jäävän puolitiehen. Tiedän kuitenkin, että he pysyvät aina ystävinäni ja tulen heitä näkemään aina Suomessa käydessäni. Haikea olo kuitenkin, jään heitä kaipaamaan. Onneksi juttelemme melkein päivittäin. Joulua vietimme poikaystäväni kanssa vanhempieni luona, hyvin syöden ja pelaillen. Oli mukavaa, kun kaikki olivat koossa. 





Vihdoin muuttopäivä koitti. Tätä oli odotettu pitkään. Tuntui uskomattomalta lähes 1,5 vuoden etäsuhteen jälkeen, että olen nyt tässä pisteessä elämässäni ja muutto oli oikeasti totta. Jättäisin ystäväni, perheeni, aivan kaikki, Suomeen. Vanhempani tulivat saattamaan minut ja poikaystäväni lentokentälle. Minusta tuntui, että halusin vain nopeasti mennä jo turvatarkastukseen, sillä hyvästien jättäminen tuntui vaikealta. Niin kuin aina silloin poikaystäväni kanssa etäsuhteessa ollessamme. Joten tiesin hyvin, miltä se tuntui. Kamalalta. Halasin vanhempiani ja yritin pidätellä kyyneleitä, mutta muutamia pääsi karkailemaan poskille. He vakuuttelivat, että kaikki tulee menemään hyvin, ja kyllähän me vielä näemme. Tiesin sen, mutta silti...

Vaikka lentäen Suomeen pääsee vain reilussa tunnissa, on se silti eri asia muuttaa toiseen maahan. Ei voi vain hypätä autoon, bussiin tai junaan, vaan täytyy sen sijaan mennä lentokoneella. Ajallisesti siis lyhyt, mutta maantieteellisesti melko pitkä matka. Lisäksi eri kulttuuri, kieli ja kaikki. En tunne siellä ketään. Paitsi siis jo tutuiksi tulleet poikaystäväni perhe ja osa kavereista, mutta ymmärrätte varmaankin, mitä tarkoitan. Kaikki tulee muuttumaan. 



Lentokentällä fiilikseni myllersivät jälleen. Suurin osuus muutosta oli hoidettu, ja taakka alkoi pudota harteiltani. Olo oli pitkästä aikaa vapautunut. Tai ainakin joiltakin osin. Kokonaan pystyisin vasta rentoutumaan, kun olimme päässeet perille, sillä lentäminen ei ole suosikkipuuhaani. Lisäksi olimme tällä kertaa valinneet halvimman mahdollisen lennon, mikä tarkoitti koneen vaihtamista Tukholmassa. Ensimmäinen lento oli myöhässä. Onneksi jatkolentoon oli paljon aikaa. Jatkolentokin oli myöhässä, joten aikaa matkaan kaiken kaikkiaan kului ihan kiitettävästi. Ei enää ikinä koneen vaihtamisia, kiitos! Meinaan siis, ellei ole pakko. Uupuneina pääsimme vihdoin perille. Kotiin. Meidän koti. Tuntuu niin oudolta. En kyllä sitä osannut vielä sisäistää ja täytyy sanoa, ettei se omalta kodiltani heti tuntunut, se oli vain poikaystäväni koti, johon olin tullut asustelemaan.

Yksi suurimmista huolenaiheistani oli kieli. En osaa paljoakaan ruotsia, vaikka sitä koulussa tuli opeteltua. Tuolloin ajattelin ruotsin opiskelun olevan turhaa, en sitä kuitenkaan tule mihinkään tarvitsemaan. Niinpä en siis kovin paljoa sen opiskeluun panostanut. Toinen asia on se, etten muista enää niitä perusasioitakaan kunnolla, koska sitä ei tullut ikinä käytettyä. Mutta nyt voin sanoa sen kaduttavan, etten panostanut ruotsin opetteluun enemmän. Ikinä ei näköjään voi tietää, mihin elämä kuljettaa! Vinkkinä siis, vaikka jonkin asian opettelu saattaa juuri sillä hetkellä tuntua turhalta, kuten vaikkapa eri kielien, voi niitä myöhemmin elämässään syystä tai toisesta tarvita. 

Onneksi asian pystyy vielä korjaamaan. Tietysti olisi lähtökohtaisesti helpompaa, jos osaisin puhua hyvin ruotsia, mutta uskon kuitenkin oppivani sen. Pitäisi vain uskaltaa puhua koko ajan välittämättä tekeekö virheitä (joita kylläkin on odetettavissa hyvin paljon! :D). Täällä kieltä kuulee jatkuvasti, joten siltä ei voi välttyä. Vielä kun puhutaan riikinruotsista, joka on kaukana koulussa opitusta suomenruotsista, niin vähän kauhistuttaa. Monet sanat äännetäänkin eri tavalla, mitä koulussa opetettiin. Ja tietysti joka alueella on omat murteensa, niin kuin Suomessakin, mutta paikalliseen murteeseen olen jo tottunut hyvin. Ymmärrän hyvin paljon puhetta, mutta itse en vain vielä osaa sitä kovin paljon puhua. Tai ehkä osaisinkin, jos uskaltaisin yrittää enemmän. Suomenruotsia täällä muuten jotkut kutsuvat leikillisesti "muumiruotsiksi", sillä se kuulostaa heidän korviinsa hitaammalta ja hieman lapsenomaiselta. 

Mutta myös jotakin hyvää kielitaitoa ajatellen: Englannin kieleni on parantunut huimasti, sillä se on ollut pääkielemme kommunikoidessamme poikaystäväni kanssa. Vielä tälläkin hetkellä, mutta kyllä minä vielä joku päivä... Välillä keskustelumme on ruotsi-englanti -sekamelskaa, yleensä aina edes jommalla kummalla kielellä muistaa kyseessäolevan sanan. Joskus jopa suomi-ruotsi-englanti -sekamelskaa, sillä olen opettanut joitakin perusasioita poikaystävälleni suomeksi. Hän on yllättävän hyvä ja nopea oppimaan suomea, vaikkakin sanoo sen olevan vaikeaa.

Tuntuu ihanalta, kun ei enää tarvitse koko ajan ikävöidä toista ja näkee päivittäin. Ei sitä kuitenkaan pystynyt kuvittelemaan, miltä tämä koko muutto tuntuisi. Tiesin, että se tulee olemaan vaikeaa, mutta kukaan ei kertonut, että NÄIN vaikeaa. Olen kaivannut perhettäni ja ystäviäni, asuntoani, työpaikkaani ja myös sitä, että voi puhua suomea. Se tulee varmasti ajan myötä helpottamaan. Tunteet ovat vielä hieman sekaisin, mutta olen onnellinen tästä päätöksestä. 1,5 vuotta sitten en olisi ikinä voinut kuvitella löytäväni itseni asumasta Ruotsista. Mutta niin vain elämä kuljettaa.

12 kommenttia:

  1. Ihana lukea sun kuulumisia! Odotan jo seuraavaa ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvin se lähtee meneen! Ja paras tapa oppia on puhua, puhua ja puhua. Ei siellä koulussa mitään oppinut, kun keskityttiin vain kielioppiin. Vieläkin menee kaikki prepositiot ja en ja ett suvut sekaisin, mutta silti tulen ymmärretyksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! :) Tiedän, että kieltä ei opi muuten kuin puhumalla, mutta se tuntuu silti vain jotenkin vaikealta, se aloitus. Ei vielä stressiä kuitenkaan, oon ollut täällä vasta noin kolme viikkoa. Tärkeintähän toki on tulla ymmärretyksi, ja heikommallakin kielitaidolla varmasti ymmärretyksi tulee. :)

      Poista
    2. Joo, ei stressiä. Muistan, että mullakin meni aika kauan aikaa, että uskalsin puhua mutta sitten perus humalassa kerran aloin juttelemaan poikaystävän kaverin kanssa henkeviä ja siitä se sitten pikku hiljaa lähti. Lopulta uskalsi puhua jo ilman alkoholiakin :D

      Poista
    3. Hahah joo eiköhän se siitä lähde, vaatii vaan aikaa ja uskallusta. :) Mukava kuulla jonkun toisen kokemuksia!

      Poista
  3. Hei Nellu!

    Sattumalta eksyin tänne blogiisi. Itse olen asunut Ruotsissa vuodesta 2003, tulin tosin tänne opintojen takia, mutta jäin miehen takia. Ajattelin vain kommentoida, että kaikki tulee menemään hienosti. Olet tehnyt suuren päätöksen ja tietenkin se jännittää.

    Anna aikaa itsellesi, mutta ryhdy heti juttelemaan ruotsia poikaystäväsi kanssa. Ainakin pieniä lauseita ja täydennä englannilla. Ruotsi on siitä ihana maa, että täällä ei kukaan kummastele jos puhut suomalaisittain murtaen. Näitä meitä "maahanmuuttajia" kun täällä riittää :) Kieli on kuitenkin juuri se ovia avaava taito. Niin Suomessa suomi kuin Ruotsissa ruotsi. Ja varsinkin pyydä, että poikaystäväsi puhuisi sinulle rauhallisesti ja selkeästi vain ruotsia.

    Paljon tsemppiä tulevalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitos kommentistasi ja tsemppauksesta! :) Kiva kuulla toistenkin kokemuksista. Kun kuulee samankaltaisia tarinoita muilta, niin tulee itsellekin varmempi olo, että kyllä minä pärjään. Kyllä hän toisinaan minulle ruotsia puhuukin, mutta jotenkin huomaamattomasti se aina lipsuu sinne englannin puolelle, sillä olemme puhuneet sitä niin kauan... Mutta kuulen kyllä jatkuvasti kun hän puhuu kavereidensa ja perheensä kanssa ruotsia, ja vaikka se on nopeaa, ymmärrän silti paljon. Aion yrittää olla rohkeampi puhumisen suhteen! :)

      Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  4. Olihan se alussa vaikeaa kielen kanssa. Olin kyllä lukenut ruotsia koulussa, mutta vain koska se oli pakko. En koskaan kouluaikana tullut ajatelleeksi, että olisi hyvä oppia puhumaan. Noin parin kuukauden jälkeen alkoi juttu luistaa. Onneksi oli samanikäisiä työkavereita. He opettivat minua koko työpäivän ajan. Muista vielä varsin hyvin, kun he yrittivät opettaa sju-sanan lausumista. Siinä vierähti muutama tunti. Iltapäivällä olivat tyytyväisiä tulokseen.
    Muuten olen sitä mieltä, että kirjoitat kaunista suomen kieltä. Kiitos siitä!
    Toivon sinulle ja teille molemmille keikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi!
      Itsehän ajattelin juuri samoin, mutta nyt todella kaduttaa, kun ei kielen opiskeluun enempää panostanut. Noh, kyllä minä vielä opin. :) En kyllä vieläkään osaa täydellisesti sju-sanaa sanoa monen monituisista yrityksistä huolimatta, ei se vain millään meinaa taipua suomalaisen suuhun.

      Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  5. Tervetuloa ruotsiin ! Toivottavasti viihdyt hyvin.
    Harmi että et asu Tukholmassa. Täällä löytyis töitä ja paljon suomalaisia ystäviä ..

    Mun parhaimmat tipsit :
    Yritä tutustua ympäristöön siellä. Muista vaan ottaa osoite lapulle mukaan niin kyllä ihmiset aina auttaa :) Ja kirjastosta löytyy helppoja kirjoja ja ainakin täällä on muutakin kielioppia tarjolla.

    Lycka till ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Varmasti Tukholmasta löytyisi enemmän kaikkea, mutta kyllä täälläkin asuu paljon suomalaisia ja töitäkin on. :) Olen viihtynyt täällä hyvin.

      Kiitos myös vinkeistä! Hyvää torstain jatkoa!

      Poista